Rölli zum Weiacherhorn

Rölli

Rölli on reipas poika sveitsinmaalta. Oman sisarusparvensa ainut uros, lienevät siskot opettaneet sen kohteliaaksi jo pentulaatikossa. Rölli on ennen kaikkea herrasmies, keskimäärin aika rauhalliseksi sitä voisi jopa väittää. Huomionkipeyden ja riehumisen puuskat pois lukien. Röllin bravuuri nuorempana oli syliin hyppääminen. Rapsuteltavana nyt tietysti muutenkin viihdytään. Itsevarmana muttei turhaan itseään pönkittävänä uroksena se on ollut miellyttävä reissukaveri toistenkin urosten kanssa.

Rölli on jo useammankin pentueen isä.
Röllin tiedot katsot helpoiten koiranetistä.

2016

2016

2016

2014

2014

2013

2012

2013