Ask Quartz Q av Terjeviken

Ask

Ask on saapunut meille myöskin kodinvaihtajana/etsimään uutta kotia, lähes viiden vuoden iässä, ajanpuutteen ja olosuhteiden pakosta. Se on syntynyt ja elänyt suurimman osan elämästään Norjassa, mutta suomenkielikin alkaa jo vähitellen taipua. Riippuu tietysti vähän kuun, tähtien ja korvien asennosta pystyykö kaikkia käskyjä aina ottamaan vastaan... Ask on vilkas, ikäisekseen lapsekas ja kiihkeä, eurasieriksi ihan vakuuttava vahti kun emme itse ole läsnä. Tosin nykyisellään se on huomannut että tiibetiläiset kyllä hoitaa homman, niin sen vahtihaukkua harvemmin enää pääsee kuulemaan.
Enpä olisi ennen uskonut että 7 v. eukku uros voi noutaa palloa noin innostuneesti ja vieläpä enemmän kuin yhden kerran peräkkäin! Ask on se poikkeus joka vahvistaa säännön, hänen mielestään leikkiminen leluilla ja ihmisen kanssa on huippua. Koirien kanssa Ask onkin sitten ollut ihan uuno, ainoana koirana eläminen on hänen kohdallaan aiheuttanut sosiaalisten taitojen totaalisen kuihtumisen. Se on vasta meille tultuaan harjoittellut uudestaan puhumaan, ja eritoten ymmärtämään, mitä toiset koirat sille yrittävät viestiä. Toisten urosten kanssa on ollut hankalinta, nuoruuden huonot kokemukset kummittelivat. Nyt kun Ask on meillä jo jokusen vuoden ollut, voi sanoa että sillä ei enää nouse näyttelypaikallakaan pulssi toisten urosten käkätyksistä, eikä se huolestu niiden läheisyydestä. Ask on elävä todiste siitä että remmirähjäämiselle voi ja pitää tehdä jotain, ihan koiran oman mielenrauhan takia, ja että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä sen suhteen "parannus". Ihmisten suhteen Ask on hyvin avoin ja ystävällinen, erityisesti lapset ovat sen mielestä ihania.

Lonkat A/A, kyynärät ja polvet 0/0, silmät ok ja t4/tsh arvot ok. Näyttelyssä Ask on käynyt vasta meille tultuaan, vahingossa joutui reissuillekin ja on nykyään saavuttanut niin kansainvälisen, kuin kotimaankin muotovalion arvon. Luonnetesti suoritettu kesäkuussa 2015.

Askin tiedot katsot helpoiten koiranetistä. Askin DWML status on normaali.

Ask on isä kolmelle pentueelle, Inviduksen 2017 pennuille, Dhunga K-pennuille, ja pentueelle Lumikedon kennelissä.

2016

2016

2016

2014

2015

2016